Keltaisen kissan salaperäinen hymy

Katselin sivusilmällä telkusta Liisa Hyssälän seikkailuja ja nyt näyttäisi kakkoselta tulevan Poliisi TV missä joku tilittää äitinsä alkoholismia.
Kapua oli vaikea saada pois telkkarilta katsomata Simpsoneita. Ymmärrän.. kun tarkemmin ajattelee, niin tässä perheessä jokainen löytää samaistumiskohteen tuosta sarjasta (ikävä kyllä).

Tämän keltaisen kissan taiteili muutama vuosi sitten Kapu, ja nyt se on Sussin ehdoton lempparilelu. Muutenkin tuntuu, että kaksivuotias on ottanut isoveljensä ensimmäiseksi esikuvakseen. Matkii ilmeitä ja ääniä, ei leiki nukeilla vaan pyssyillä!

Valokuvatorstain inspiroimana syntyi vielä yksi melankolinen kuva omalta pihaltamme. Pihassa pitäisi ehkä kasvaa muutama vaahtera niin olisi syksylläkin enemmän väriä. Tai vaikka villiviiniä toteemipuuta pitkin. Mahtaisinkohan ehtiä vielä istuttaa ne haaveilemani kirsikkapuut, vai onkohan syksy jo liian pitkällä? Puutarha kaipaisi vielä paria puuta. Tykkään keväällä kukkivista, sellaisista jotka eivät tee kovin isoa hedelmää kuten omenapuut. Ja muutenkin, omppupuita on jo 5 joten eiköhän se riitä ihmisille jotka ei jaksa juuri omppuja syksyisin keräillä. (Maalla jaksaisin, mutta en oikein jaksa luottaa kaupunkiomenoiden terveellisyyteen).

Näitä auringonkukkia olen kasvatellut isossa ruukussa keväästä asti, ja vasta nyt yksi suostuu avaamaan kukkaa.
Tästä opin, että auringonkukka ei ehkä välttämättä menesty liian pieneksi käyvässä ruukussa. Kylvettävä ensi keväänä suoraan maahan.

Onneksi huomenna alkaa viikonloppu. Toiveissa olisi vähän omaa aikaa kun pääkoppa täynnä ideoita joita pakko päästä kokeilemaan. Jos vaikka saisi jotain aikaiseksi.


.

.