Arkiset aarteeni

Melkein jokaisena arkipäivänä monen vuoden ajan olen saanut aarteen tai joskus useammankin kotiin kannettuna. Tuohon kuistin pöydälle sievään riviin. Poika löytää niitä koulumatkoillaan. Reitti kulkee läpi kaupungin keskustan joten aarteet ovat yleensä melko urbaaneja: Asvalttimöhkäleitä, sementinjärkäleitä, irronneita autonosia, pölykapseleita, kissansilmiä, pullonkorkkeja, ruskettuneita vaahteranlehtiä, kuivahtaneita pihlajanoksia, knallipyssyn pateja, ja esineitä joista kenelläkään ei ole aavistustakaan mitä ne ovat. Ja kiviä, kiviä, kiviä! Aivan tavallisia kiviä, harmaita ja rosoisia, ei koskaan sellaisia mitä löytää merenrannoilta, sileitä ja kauniita.
Kaikkea mitä hän pitää kauniina ja mielenkiintoisena. Kaikkea mitä minä yritän lakaista pois silmistäni rumina ja tylsinä...
Tänään pöydälle oli ilmestynyt vähintäänkin viidenkilon painoinen asvalttimöhkäle, melkein pallon muotoinen. Nauroin, miten hän yleensä jaksaa raahata tuollaisia pitkän matkaa, mutta hänestä siinä ei ole mikään vaiva, vaivalloisempaa olisi jättää aarre sinne lojumaan. Mutta tällä kertaa voisin kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä alunperin hän oli aikonut raahata kotiin myös toisen vähän vielä isomman asvalttimurikan.

Tänään katselin kaikkia aarteitani siinä pöydällä. Katsoin oikein läheltä. Niin läheltä, että kaikki muu sumeni ympäriltä ja näin vain aarteen pienintä piirtoa myöden.
Ja oikeastaan.. ne näyttivät ihan kauniilta. Läheltä katsottuna.

Kukapa niin kauniista aarteista haluaisi luopua?
En minä ainakaan.



Valokuvatorstaissa aiheena Arki.


.